 










 |
 
LintuSafari Nordkappin alueella
Ainutlaatuinen luontoelämys. Kahden tunnin laivaretki lähtee Gjesværista
kohti Gjesværstappanin
luonnonsuojelualuetta, joka sijaitsee noin 15 km länteen Nordkappin
ylätasangosta.
Saavut Gjesværstappanin alueelle noin 10 minuuttia sen jälkeen, kun
laiva on lähtenyt laiturista. Suosittelemme, että menomatkalla puet
päällesi laivasta löytyvän lämpöpuvun, jotta matkasta tulisi lämmin ja
mukava. Matkan aikana on saatavissa kahvia, keksejä ja matkamuistoja.
Voit liikkua vapaasti laivassa. Yritämme parhaamme mukaan vastata
jokaiseen kysymykseesi. On myös mahdollista järjestää juttutuokio
kapteenin kanssa. Laivassa on WC.
Maihinnousu saarille on kielletty. Laivasta voit kuitenkin tarkkailla
lunnien ja pikkukajavien lintuyhteisöjä, jotka ovat Norjan suurimpia.
Lunnit, joiden värikkäät nokat on helppo tunnistaa, pesivät ruohoisten
rinteiden pienissä koloissa.
Pesimiskausi, huhtikuusta syyskuuhun, on vilkasta aikaa sekä ilmassa
että maassa. Mahtavat merikotkat kiertävät laivan yllä ja vuorten
ympärillä saalista etsien, tässä tapauksessa lintuja.
Gjesværstappanin vilkkaaseen lintuelämään
kuuluvat myös muun muassa kiislat, ruokit, merimetsot, merikihut,
myrskylinnut ja suulat.
M/S Havsulan / Lundekongen, jokapäiväiset lähdöt
2009
4.5.–31.8.2009
Maanantai–sunnuntai klo 12.45 sekä ylimääräiset vuorot
Ajanjakso 8.6.–16.8.2009
Maanantai–lauantai klo 10.00, 12.45 ja 15.00
Sunnuntai klo 12.45 ja 15.00
>>Varaa lähtö tästä
Suomesta tuleville ryhmille:
Ottakaa huomioon aikaero. Suomen aika on
tunnin edellä Norjan käyttämää Keski-Euroopan aikaa (CET).
 |




 |